perjantai 15. marraskuuta 2019

Kettukarkit

On ne vaan niin namit, kettukarkit. Myös sukissa. Näitä on tullut tehtyä yhdet jos toisetkin ja koossa jos toisessakin. Kuvio on jaollinen 8lla, tai 9llä jos niin tahtoo jolloin kettujen väliin jää kaksi keltaista silmukkaa.

Itse käytän hieman erilaista kaaviota kuin novitan sivuilla on, itse kun en pidä siitä, että ketun kasvojen keskiosa on niin leveä saati siitä, että ketun silmät on sisäreunalla kasvoja.

Makunsa tietysti itse kullakin, joten kumpikin on ihan hyvä, novitan sivujen kaaviolla kannattaa tosin muistaa se, että kuvio on näin ollen jaollinen joko 9llä tai kympillä.

Näissäkin sukissa on käytössä valepalmikko varressa, sen ohjeen löytää enkkulakusukkien ohjeesta. Valepalmikon pituus on täysin oman maun mukainen, näissä on nelinkertainen palmikko.

Jalkaterän pituutta taas voi säädellä ketturivien määrällä, samoin sillä kuinka monta kerrosta kutoo keltaista ennen ja jälkeen kettujen yhteen kuvioriviin. Nämä sukat on sivukuvassa on kokoa 36 joten kettujakin on maltillinen määrä.

Alareunan sukat on kokoa 38 ja niihin pituutta on tehty lisää leikittelemällä palkituksella sukkien kärkiosassa.

7-veljestä punaista
7-veljestä keltaista 
7-veljestä valkoista
7-veljestä mustaa pätkä
4 mm koivupuikot
3,5mm koivupuikot

Luo 55 silmukkaa punaisella ja kudo mieleisesi matka valepalmikkoa. Vaihda valkoiseen lankaan ja kavenna valkoisella kerroksella yksi silmukka pois (9llä jaollinen). Kudo kaksi kerrosta valkoista ja vaihda keltaiseen.

Kudo keltaisella vähintään 2 kerrosta, korkeintaan neljä (oma näkemykseni maksimimäärästä) ja aloita kettukuviointi. 


Silmät voi silmukoida myöhemmin, tai sitten kutoa samalla kun tekee kuviointia. Kuvionnin jälkeen tee sama määrä keltaisella kuin teit ennen kettukuviota ja vaihda valkoiseen. 2krs valkoisella, 2krs punaisella, 2krs valkoisella ja uudelleen keltainen palkki johon sijoitat ketut.

Kahden kettukuviointipalkin jälkeen vaihda jälleen valkoiseen, tee sillä 2 krs ja vaihda punaiseen. Tee kantalappu ja -pohja punaisella ja poimi sillä vielä sivusilmukatkin. Aloita kiilakavennukset ja kudottuasi jalkateränkin puolelle 3 kerrosta punaisella vaihda jälleen valkoiseen.

Tee kiilakavennuksia niin kauan kun silmukoita on jälleen 54, vaihda keltaiseen kahden valkoisen kerroksen jälkeen. Aloita ketut jälleen sen mukaan kuin teit varressakin eli joko 2,3 tai 4 keltaisen kerroksen jälkeen. 

Kettukuviointipalkin jälkeen vaihda aina valkoiseen, punaiseen ja taas valkoiseen ja tee uusi palkki. 36 koon sukkiin tulee itselläni kaksi kettukerrosta jalkaterään ja keltaista on jokaisen palkin alussa ja lopussa 2 kerrosta.

Kun jalkaterän pituus on sopiva vaihda jälleen valkoiseen, halutessasi voit vaihtaa puikotkin 3,5mm tässä vaiheessa. Kavenna samalla jokaisella puikolla 1 silmukka pois. Kavenna vielä joka toisella puikolla 1 silmukka pois toisella valkoisella kerroksella. Vaihda lanka punaiseen ja aloita sädekavennukset. 

Viimeistele höyryttämällä.

Lankadominanssi näkyy erityisesti työn nurjalla


Tekijän huomio; sädekavennus 48 silmukalla ja tällä käsialalla alkaa 4,5 cm ennen lopullista pituutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti