perjantai 22. marraskuuta 2019

Super Mario-sukat

Venkurasäärinen malli
Joulu lähestyy kovaa kyytiä, joten pukinapulaisen puikoilla riittää kiirettä. Niiltä on putkahtanut jo erinäinen määrä sukkia lähimpien sukulaisten ja työkavereiden nyssäköihin kätkettäviksi, mutta omien lasten lahjukset on vielä pahasti vaiheessa.

Lapsenlapselle nyt sentään on jo tehtynä Jonttulakki, ja parille isommalle lapsoselle sukat, mutta nuorimmat omasta pesueesta on vielä omiaan vailla.

Tottahan näitä lähdetään sitten tekemään sen mukaan minkä on huomannut kenellekin ykkösjutuksi. Nuorimmaisen kohdalla se ykkösjuttu on ollut aina Super Mario eri muodoissaan.

Pomppupelit, karttingit ja muut, menee! Näihin sukkiin yhdistyikin perinteisen Mario-pomppupelin ja sen Mario Kartin hahmoja.

Jonkinlaisen suuntaa-antavan ohjeenkin tähän kirjailen. Kaikki kuvioinnit on löytynyt netin ihmeellisestä maailmasta, erityiskiitokset varren malleihin Supermajji seikkailee-blogiin ja kärjissä kurvailevat Mario ja Luigi taas on löytynyt Kandipatternsista, kiitokset sinnekin! 

7-veljestä sinistä kerä
7-veljestä punaista n. puoli kerää
7-veljestä jämälankoja silmukointeihin
(huom, päävärit kunkin maun mukaan)

Luo punaisella 56 silmukkaa ja kudo 2o, 2n 12 kerroksen ajan. Vaihda siniseen lankaan ja kudo oikeaa haluamasi kerrosmäärä. Näissä sukissa sinisellä tuli 50 kerrosta. Silmukoidessa kannattaa se tehdä tässä vaiheessa varren osalta jolloin työ on helpompi käsitellä. 

Vaihda lanka joustimen väriin ja kudo 2o, 2n jälleen 12 kerroksen ajan. Tee kantalappu ja pohja. Poimi vielä kantalapun värillä sivusilmukat ja vaihda sen jälkeen takaisin varren väriin. Tee kiilakavennukset niin, että puikoilla on jälleen 56 silmukkaa.

Kudo jalkapöytä haluamaasi mittaan. Ennen kärkikavennuksia on jälleen aika tehdä jalkapöydän silmukoinnit ja vaihtaa sen jälkeen lanka samaan väriin kuin joustimessa oli.

Tee kärkikavennukset, päättele langat ja höyrytä.



Sukat kokoa 40
Lopuksi vielä tiedustelu lukijoille, osaisiko joku vinkata mistä löytyisi mahdollisimman ihonväristä lankaa? Siis vaalean ihon.

Pienen kerännyssäkän löysin pitkällisten etsintöjen jälkeen mutta se nyt ei riittänyt kuin Kartting-kaverusten kasvoihin, kiipeilijä-Mario on selvästi saanut enemmän aurinkoa iholleen.

Tarvetta moiselle kun saattaa hyvinkin olla. Mikäli vain ennätän, niin teen lapsenlapselle vielä Frozen-sukatkin ja siinähän tuo neitonen on kovin vaaleaihoinen...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti