keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Lakupekka





Aika-ajoin olen törmännyt lakupekkaneuleisiin netissä, mutta minkäänlaista mallikaaviota en niihin ole löytänyt. Jotenkin lakupekka kuuluu omaan lapsuuteen niin kiinteänä osana, että pakkohan sellaiset oli päästä tekemään!

No, hätäkös tässä, kerranko sitä itse paperille mallailee, olkoonkin että siistiä kaaviota ei mallailemalla aikaan saa. 

Ohje tällä kertaa lapsuudenmuistoja mieleen tuoviin lakupekkasukkiin. Mallisukkien koko 37.


Lanka 7-veljestä musta
7-veljestä valkoinen
7-veljestä musta

Puikot 4mm koivut

Aloitukseen valkoisella 64 silmukkaa, 10 kerrosta 2o, 2n-joustinta. Kudo kerros aina-oikein vielä valkoisella ja vaihda lanka punaiseen. Kudo punaisella 2 kerrosta oikeaa ja lähde tekemään lakupalikkakuviota mustalla ja valkoisella langalla varren yläosaan. 

Rastit mustalla, pohja valkoista
Lakupalikkakuvion jälkeen tehdään kaksi kerrosta punaisella jonka jälkeen aloitetaan mustavalkoinen palkkikuviointi kutomalla vuoroin kaksi valkoista ja kaksi mustaa silmukkaa. Palkkien korkeutta voi itse säädellä, mallisukissa niiden korkeus on 8 kerrosta.
Palkkien jälkeen kudotaan 4 kerrosta valkoisella jonka jälkeen aloitetaan lakupekkakuviointi. Kuvio on 16silmukalla jaollinen, lakupekkaan menee 15 silmukkaa ja jokaisen lakupekan väliin jää yksi valkoinen silmukka.

Rastit jälleen mustalla, pohja valkoista

Lakupekkojen jälkeen siirrytään jälleen valkoiseen lankaan ja kudotaan sillä 3 kerrosta ja neljännellä kerroksella kavennetaan jokaiselta puikolta yksi silmukka pois -> 60 silmukkaa työssä. Tämän jälkeen tehdään jälleen palkkikerroksia. Mallisukissa niitä on tehty 6 kerroksen korkeudelle niin että viimeisellä palkkikerroksella on jälleen kavennettu jokaiselta puikolta yksi silmukka -> 56 silmukkaa.
 

Palkkikerroksista siirrytään suoraan kantapään tekoon, mallisukissa kantalappu tehty vahvennettuna 27 silmukalla, korkeutta kantalapussa on 26 kerrosta. Kantapohjan kavennusten jälkeen kudotaan jälleen kaksi kerrosta punaisella, samalla tehdään kiilakavennuksia normaaliin tapaan ja punaisen jälkeen on jälleen vuorossa lakupalikkakuvio ylimmäisen ruutupiirroksen mukaan.


Lakupalikkakuvio päättyy jälleen kahden kerroksen korkuiseen punaiseen raitaan jonka jälkeen jalkaterä kudotaan 56 silmukalla. Valkoisen korkeudella voi säädellä jalkaterän pituutta, mallisukassa valkoisia kerroksia on ollut 4 ennen salmiakkiruudutusta.
Salmiakkiruudutus, 7-jaollinen

Salmiakkiruudutuksen jälkeen siirrytään kutomaan valkoisella, mallisukissa 4 kerrosta valkoista jonka jälkeen mustavalkoista palkkikuviota 7 kerroksen verran. Palkkikuvion päättää kahden kerroksen korkuinen punainen raita.

Sukan kärkikavennukset on tehty sädekavennustekniikalla.

Lopuksi olen silmukoinut lakupekoille punaiset huulet ja korvakorut.

Tekijän huomioita; silmukoinnit on helpompia tehdä varteen ennen kantalapun teon aloittamista.

3 kommenttia: